Tervetuloa Koirakoulu Kelmikkääseen!
Kelmikäs on Tampereen
alueella toimiva rento koira-alan yritys, jonka
päätoimialana on kotikoirien koulutusohjaus.
Nimensä
mukaisesti (eest. kelmikas = leikkisä) Kelmikäs
haluaa tuoda
iloa ja hauskuutta elämään koiran kanssa.
Kurssiemme
lähtökohtana on aina eläimen luonnolliset
tarpeet ja
toimintavat, joita ymmärtämällä
luomme pohjan
onnelliselle ja tasapainoiselle koiranelämälle -
samalla
omistajan suhde koiraan syvenee.
Kelmikkään
kursseille
ovat tervetulleita kaikki koirat rotuun, kokoon,
ikään tai taustaan
katsomatta. Opetus tapahtuu pienryhmissä, joissa kukin
koirakko
saa myös yksilöllisiä ohjeita.
Kurssitilanteet on
suunniteltu mahdollisimman stressaamattomiksi, jotta jokaisella
koiralla on mahdollisuus rauhoittua oppimaan. Kannattaa siis
lähteä rohkeasti mukaan vaikka
vähän
haastavammankin oloisen koiran kanssa!
Iloa ja hyötyä koirakoulusta
Kursseilla
opetellaan
paitsi uusia tapoja ja taitoja, myös tutustutaan koiraan
eläimenä. Tavoitteena on luoda hyvä,
luottamuksellinen
suhde koiran ja omistajan välille - se onnistuu helpommin, kun
on
halukas ymmärtämään ja
kunnioittamaan koiraa omana
eläinlajinaan. Peruskursseihimme sisältyy aina
myös
tuoreeseen tutkimustietoon pohjautuva teoriaosuus.
Kouluttajamme
ovat Koiran koulutusohjaajatutkinnon (Rakkaat Haukut)
suorittaneita ammattilaisia. Ensisijaisena koulutusmetodina
käytämme ehdollistamista positiivisen vahvistamisen
avulla -
siis palkitsemme oikeasta käytöksestä
jättäen
virheet huomiotta.
Koirakoulu
Kelmikäs ei
pyri ohjaamaan koirakkoja kilpailuihin, vaan haluaa tuottaa mukavaa,
rentoa tekemistä oman koiran kanssa. Kursseilla tahdomme
tarjota
eväitä parempaan arkeen ja lisää
iloa ja
onnistumisia sekä koiran että koirallisten
elämään. Toki kursseilta saa halutessaan
hyvän
pohjan myös tavoitteellisempaan koiraharrastukseen.
Eettistä koulutusta
Koirakoulu
Kelmikäs
tahtoo omalta osaltaan vaikuttaa eläinten oikeudenmukaiseen
kohteluun kotona ja koulutustilanteissa. Kaikkien kurssiemme
sisältö sekä myymämme tuotteet ovat
mietitysti
koiralähtöisiä ja siten eläinten
hyvinvointia
lisääviä.
Noudatamme
myös Suomen Eläintenkouluttajat ry:n
eettisiä sääntöjä.